Vanhempi tunnista somen vaaranpaikat ja suojaa perheesi.

| Lukuaika:3 minuuttia

25.10.2019

Sosiaalinen media ja pelit tuovat perheisiin uudenlaisia haasteita. Kun pienet taaperot kasvavat ja aloittavat koulun, monessa kodissa valitaan ekaluokkalaiselle ensimmäinen älypuhelin. Puhelimen myötä lapselle avautuu aivan uudenlainen ja vieras maailma, jonka kautta lapsi on päivittäisessä vuorovaikutuksessa perheeseensä sekä kavereihinsa.

Kuva: Kelly Sikkema, Unsplash.
Kuva: Kelly Sikkema, Unsplash.

Puhelin lisää vanhemman turvallisuuden tunnetta

Lapsen saama älypuhelin voi mullistaa perheen arjen monella tavalla. Koululainen on helppo saada kiinni koulun jälkeen ja lapsen menoista on helpompi huolehtia. Vaikka vanhemman mielestä turvallisuus lisääntyy puhelimen myötä, siinä on myös omat varjopuolensa, joihin on hyvä varautua jo ennakkoon.

Puhelin tuo mukanaan varjopuolia

Moni lapsi näkee esimerkiksi pornograafisia ja väkivaltaisia videoita tahtomattaankin. Kaveriporukoissa saattavat kiehtoa erityisesti poikkeuksellisen raaka ja hurja visuaalinen sisältö. Kerran nähty ikäviä tunteita herättänyt video voi kummitella aikuisenkin mielessä vuosia, ja niin myös lapsen kohdalla. Lapsella ei kuitenkaan ole aikuiselle tyypillisiä keinoja käsitellä nähtyä.

Älypuhelin mahdollistaa pääsyn erilaisille some- ja pelialustoille, joissa tapahtuu paljon uhkailua, haukkumista sekä kiusaamista. Monen kohdalla koulukiusaaminen näkyy myös verkossa, ja tästä aiheutuva kärsimys voi olla todella vakavaa. Ryhmästä poistaminen tai ulkopuolelle jättäminen ovat omiaan aiheuttamaan pahaa mieltä.

Verkossa lapsi joutuu harjoittelemaan sosiaalisia taitoja ilman valvontaa.

Verkossa lapsi on monelle kohde

Yhtenä vakavimpana varjopuolena voidaan nähdä alustoilla lapsia lähestyvät tahot, jotka pyrkivät houkuttelemaan lapsilta intiimejä kuvia. Seksuaaliseen houkutteluun liittyy usein rahalla lahjontaa tai kiristämistä muun muassa sillä, että lapsen vanhemmille kerrotaan, jos lapsi ei suostu lähettämään lisää kuvia itsestään. Osassa tapauksista seksuaalinen hyväksikäyttö etenee erittäin vakavaksi.

Aikuiselle kertominen on vaikeaa

Lasten Someturvaan raportoimien tapausten perusteella on opittu, että lapsen on vaikea kertoa vanhemmilleen, jos hänen seksuaalista itsemääräämisoikeutta on loukattu verkossa jollain tavalla. Lapsi kokee tällaisissa tilanteissa sellaisia häpeän ja syyllisyyden tunteita, jotka estävät häntä pyytämästä apua vanhemmilta. Tämä on yksi isoimmista haasteista siinä, että lapset pääsisivät tarvitsemansa avun piiriin.

Näiden rikosten ratkaisemisen hankaluudesta kertoo mm. elokuussa uutisoitu espoolaismiehen tapaus, jossa miestä epäillään 52 eri lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Mies lähestyi nuoria uhrejaan Instagramissa ja Snapchatissa, ja vain yksi uhreista päätyi kertomaan asiasta aikuiselle.

Eväät aikuiselle kertomiseen

Someturva-palvelussa tällaisten tapausten nuoria uhreja autetaan oikeudellisen arvion lisäksi erityisesti vanhemmille kertomisessa. Palvelun saaman palautteen mukaan olemme voineet tarjota näille lapsille ja nuorille heidän tarvitsemansa työkalun aikuiselle kertomiseen. Tämän jälkeen aikuinen ja nuori voivat yhdessä viedä Someturva-palvelusta saamansa rikosarvion poliisille.

Vanhemmilla on tärkeä tehtävä huolehtia lapsen kokonaisturvallisuudesta kaikilla elämän osa-alueilla. Onkin hyvä varmistaa, että jos lapsi kohtaa ikävän ja mahdollisesti rikollisen tilanteen, että hän voi saada siihen apua nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Someturva-palvelu on kehitetty olemaan lapselle, nuorelle ja aikuiselle se digitaalinen paikka, mistä voi pyytää apua nimettömästi – ennaltaehkäisevästi jo silloin, kun on sellainen tunne, että jotain kurjaa tai outoa on tapahtumassa.

Someturvassa auttamassa ovat someen erikoistuneet juristit ja sosiaalipsykologit.

Suvi Uski | Someturvan toimitusjohtaja ja sosiaalisen median tutkija
Jenny Rontu | Someturvan juristi ja perustajajäsen