Juorujen levittäminen – somerikos vai ei?

| Lukuaika:3 minuuttia

14/09/2020

“Musta levitetään Jodelissa juttua, joka ei pidä paikkaansa. Siellä väitetään, että olisin hakannut mun exän. Alkuperäiset postaukset on poistettu, mutta niihin viitataan uusissa postauksissa. Ekoissa postauksissa käytettiin mun koko nimeä ja myöhemmistäkin käy selvästi ilmi, että ne koskee mua ja mun entistä tyttöystävää. Ahdistaa. En saa nukuttua öisin ja pelottaa mennä kouluun. Haluaisin tietää kuka juttua levittää. Pitäisikö tästä tehdä rikosilmoitus?” Poika, 16 vuotta

Kuva: Nikolai Ulltang, Pexels.
Kuva: Nikolai Ulltang, Pexels.

Valheellisten juorujen levittäminen on yksi yleisimmistä somehäirinnän muodoista. Faktoina esitetyt valheet voivat aiheuttaa suurta vahinkoa netin ulkopuolellakin. Somessa asioilla on kuitenkin tapana paisua entisestään – juoruja voidaan jakaa anonyymisti suurelle yleisölle ja ne voivat lähteä nopeasti ja hallitsemattomasti leviämään yhä laajemmalle. Mitä “mehukkaampi” juoru, sitä helpommin se leviää.

Juoruilu on osa sosiaalista mediaa. Monilla alustoilla on omia kanavia tai tilejä pelkästään erilaisia juoruja varten. Vaikka juttu olisi laitettu alunperin liikkeelle kiusaamismielessä, niitä levitetään usein eteenpäin täysin ajattelematta. Juorut viihdyttävät, järkyttävät ja shokeeraavat, minkä takia niitä jaetaan yhä uusiin kanaviin.

Mitä laki sanoo juorujen levittämisestä? Alla on vastauksia pariin yleisimpään kysymykseen, jotka ovat nousseet esille meille ilmoitetuissa tapauksissa.

Onko juorujen levittäminen rikos?

Juorujen levittäminen voi tietyissä tilanteissa ylittää jopa rikoksen rajan. Jos juorut eivät pidä paikkaansa, puhutaan kunnianloukkauksesta. Kunnianloukkauksen raja ylittyy, jos juorujen levittäminen voi aiheuttaa loukatulle vahinkoa, kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Vahinkoa tai haittaa ei tarvitse todella aiheutua, vaan merkitystä on teon luonteella ja sillä, kuinka loukkaavana tekoa pidetään.

Tähän vaikuttaa muun muassa se, kuinka laajalle juorua on levitetty tai kuinka törkeä se on itsessään ollut. Oikeuskäytännössä esimerkiksi väite rikokseen syyllistymisestä, kuten huumeiden ostamisesta, tai valheet liittyen loukatun mielenterveyteen ovat ylittäneet kunnianloukkauksen rajan. Yllä olevassa esimerkkitapauksessa levitetään valhetta, jonka mukaan henkilö olisi hakannut entisen tyttöystävänsä eli syyllistynyt pahoinpitelyrikokseen. Kun otetaan huomioon väitteen törkeys ja se, että siihen on viitattu useissa Jodel-postauksissa, voidaan arvioida, että kunnianloukkauksen raja on tapauksessa ylittynyt.

Entä jos juoru pitää paikkansa?

Valheiden lisäksi myös täysin totuudenmukaisten tietojen levittäminen somessa voi olla rikos. Tällöin puhutaan yleensä toisesta rikoksesta: yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Yksityiselämän piiriin kuuluvat etupäässä arkaluontoiset tiedot henkilön perhe-elämästä, vapaa-ajasta, terveydestä ja ihmissuhteista.

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen voi tulla kyseeseen esimerkiksi, jos jonkun arkaluontoinen salaisuus paljastetaan ja sitä levitetään somessa useille ihmisille ilman lupaa. Edellytyksenä on, että juttu on salaisuus. Jos esimerkkitapauksessa väite pitäisikin paikkansa ja henkilö olisi tuomittu entisen tyttöystävänsä pahoinpitelystä, kyse ei olisi salaisuudesta eikä tämän takia myöskään yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Rikostuomiot ovat kaikkien saatavilla olevaa julkista tietoa. Jos tietoa tuomiosta levitettäisiin kuitenkin kiusaamistarkoituksessa eli haukkuen tai muuten halventaen, voisi kyseeseen tulla edellisen kysymyksen alla mainittu kunnianloukkaus.

Voiko jokainen juttua eteenpäin levittänyt joutua vastuuseen?

Juoruilusta voi joutua vastuuseen jokainen, joka on levittänyt juttua eteenpäin. Onkin hyvä muistaa, että olemme somessa ja sen ulkopuolella vastuussa omista teoistamme. Kannattaa aina miettiä, mitä somessa jakaa eteenpäin – teki sen sitten anonyymina tai ei. Erityisen tarkkana kannattaa olla, jos ei ole ihan varma onko juttu edes totta tai jos se vaikuttaa sen verran arkaluontoiselta, ettei juorun kohde ole välttämättä antanut lupaa sen jakamiseen somessa.

Someturvan avulla voit ilmoittaa kaikenlaisesta somekiusaamisesta milloin tahansa. Someturva on helppokäyttöinen, luottamuksellinen ja täysin anonyymi palvelu. Kun ilmoitat meille tapahtuneesta, saat aina nopean vastauksen ja selkeät ohjeet, miten juuri sinun tilanteessasi tulisi toimia. Tutustu palveluumme ja tilaa Someturva alta!👇🏾