Blogi

6/15/2021

Monelle verkkohäirintää kohdanneille rikosilmoituksen teko poliisille on hyvin merkittävä askel. Vaikka ensisijainen keino asian selvittämiseksi ja tilanteen eskaloitumisen estämiseksi on aina pikainen puuttuminen ja oikeanlaisen avun saaminen, voi rikosilmoituksella olla myös tärkeä rooli asian päätökseen saamiselle. Kun rikosilmoituksen teosta on kulunut jonkin aikaa, eikä poliisista ole kuulunut mitään, saattaa tilanne herättää uusia kysymyksiä. Mitä rikosilmoituksen jälkeen oikein tapahtuu? Kannattaako rikosilmoitusta edes tehdä?

12/2/2020

Seksuaalirikokset ovat edelleen pitkälle piilorikollisuutta. Kuten somekampanja #eimeidänhäpeä nosti esille, seksuaalisen häirinnän ja väkivallan uhrit syyttävät tilanteista usein itseään, minkä takia asiasta ei uskalleta puhua tai viedä asiaa viranomaisille. Seksuaalirikosten uudistus luo pohjaa uudelle suunnalle. Lue blogista, miten ehdotetut muutokset vaikuttavat somessa tapahtuvan seksuaalisen häirinnän ja väkivallan arviointiin.

10/12/2020

Vuoden 2020 vaikuttajaksi valittu tubettaja Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila kertoi pari viikkoa sitten Iltalehden haastattelussa ahdistavasta vaiheesta, jossa hänen ikkunoitaan ja oviaan tultiin hakkaamaan ja potkimaan päivittäin. Hän oli joutunut kotonaan häiriköinnin kohteeksi. Häiriköinti on somessa harmillisen yleistä. Minkälaista häiriköintiä somessa tapahtuu ja milloin se ylittää rikoksen rajan?

9/14/2020

Valheellisten juorujen levittäminen on yksi yleisimmistä somehäirinnän muodoista. Faktoina esitetyt valheet voivat aiheuttaa suurta vahinkoa netin ulkopuolellakin. Somessa asioilla on kuitenkin tapana paisua entisestään – juoruja voidaan jakaa anonyymisti suurelle yleisölle ja ne voivat lähteä nopeasti ja hallitsemattomasti leviämään yhä laajemmalle. Mitä laki sanoo juorujen levittämisestä? Lue vastaukset pariin yleisimpään kysymykseen, jotka ovat nousseet esille meille ilmoitetuissa tapauksissa.

6/9/2020

Kostopornolla tarkoitetaan alastonkuvien tai seksivideoiden levittämistä ilman toisen lupaa. Teko voi olla uhrille erittäin nöyryyttävä ja loukkaava kokemus, jonka seuraukset ovat yleensä hyvin samanlaiset kuin oikean elävän elämän seksuaalirikoksen. Onko alastonkuvien ja seksivideoiden levittäminen laitonta? Milloin teko ylittää rikoksen kynnyksen? Lue blogisarjamme “Somerikos vai ei” toinen osa, niin saat selville.

5/13/2020

Dick picit ovat somessa valitettavan yleisiä. Niille yleensä naureskellaan, mutta somessa tapahtuva seksuaalinen häirintä on yhtä vakavasti otettava juttu siinä missä “oikean elävän elämän” ahdistelukin. Lue, miten “somevilauttelua” arvioidaan Suomen lain mukaan ja toisaalta, miten asia on naapurimaassamme Ruotsissa ratkaistu.